| Ampiainen | ||||||||
| Rotu | Suomenhevonen | Sukupuoli | ori | Reknro | Tt 416, Tt 431, Tt 488, Tt 540, Tt 554, Tt 604, Tt 646, Tt 664, Tt 854, Tt 975 | |||
| Syntynyt | 1874 | Maa | Suomi | Emälinja | ||||
| Säkä | 145 cm | Väri | rt, pt | |||||
| Kasvattaja | Ampialan tila, Keuruu | Omistaja | Tuorila A., Jämsä, Suomi (1879-1880) Klärich J., tilanomistaja, Espoo, Suomi (1880-1883) Lundgren G, eläinlääkäri, Helsinki, Suomi (1883-1886) Standerskjöld, vapaaherra, Suomi (1886 ->) | |||||
| Ennätykset | 47,6pi | Startit | Voitto- ja sija% | Voittosumma | ||||
| Siirtohistoria | Jälkeläisluokka | Jälkeläiset | 11 jälkeläistä | |||||
| Muuta | Ennätys 3 virstaa 5.45 (=1.47,6) "Päästä on hiukan raskas ja poskilihakset paksut, mutta silmät terävät ja kirkkaat, korvat hyvin säännölliset ja vilkkaat. Ylenevä kaula olisi kaunis, jos pään muoto olisi vähän hienompi. Vartalo on vankka ja voimakas, kylkiluut leveällä, lautaset vahvat, hiukan kukko ja lihakset hyvät. Takajaloiltaan on Ampiainen hieman ahdaskinttuinen, etujalat ulospäin seisovat. Lyhyesti: Hän on pieni, tiivis ja vilkas, erittäin miellyttävä hevonen. Luonteensa on varsin elävä ja raitis, mutta lauhkea." (Ravisporttikalenteri I, s. 11) "Hämeenlinnan kilpa-ajoissa (1881) hämmästytti tilallisen J. Klärichin Espoosta pikkuinen raudikko ori Ampiainen saavuttaen tuloksen 5.55,75. Se oli paras tulos Suomessa siihen aikaan." (Suomen Urheilut -kirja, Wilskman 1907) "Helsingissä oli helmikuun 11 p:nä 1881 kilpa-ajot. Kun sitten mainitsemani Ampiainen, omistajansa hra J. Klärichin ohjaamana, sitten tuli radalle ja kellon soitua alkoi kilpailunsa, olivat sen liikkeet niin lentosat, että senlaisia harvoin näkee; vaan kun se painautui ensimmäiseen polveen, sotkeutui se neliseen ja kun ajajalla ei näkynyt olevan pienintäkään tietoa, miten silloin on meneteltävä, vaan viskautui amerikal. ohjaksissa löytyvistä renkaista selkäkenoon riippumaan ja sikäli alkoi hevosensa kanssa kissanhäntää vetämään - älysi Ampiainen paikalla aseman - köyristi lyhyttä ja paksua kaulaansa ja asetti leukansa rintaan sekä hyppäsi sitten yhtämittaa jäniksen tavoin lähtökohtaan, jolloin kimakan kellon ääni molemmat radalta ajoi. Tulin silloin likimäiselle palkintotuomarille sanoneeksi: "tuon hevosen ohjaksissa minä mielelläni istuisin". Tämä oli nuo sanani iltasella kertonut hra Klärichille. Seuraavana aamuna aloitin matkani kotia, vaan Riihimäen asemalla tuli hra Klärich juttusilleni: "Minä olen Ampiaisen kanssa matkalla Hämeenlinnassa huomenna pidettäviin kilpa-ajoihin ja toivon, että vaihdatte junaa. Minä tietysti maksan kaikki Teidän kulunne, kun olen vaatijana - mutta siitä en luovu." Minun täytyi panna arvo puheilleni, jotka hra Klärich oli ottanut vähän pahalta puolen. Matkalla uusi toverini minulle kertoi, että tuo siihen aikaan tunnettu hevosmies, kaupp. Fredrik Kiuttu, oli sanonut keksineensä ja tehneensä uuden mallisen kilpa-ajoreen, vastaava jotenkin amerikalaista kesäsulkya, sillä erotuksella kumminkin, että hänen reessään pyörien asemasta oli jalakset - ja oli luvannut, että kun hän ensin siihen valjastettuna ajaisi Veikkonsa, antaisi hän sen hra Klärichin käytettäväksi. Kun en ollut Ampiaisella ennen ajanut, enkä rekiä edes nähnytkään, sanoin, että minun piti vielä sinä iltana saada niillä radalle pistäytyä. Ampiainen valjastettiin ja niin yhtämittaa radalle, jonne tultua ajoin hiljalleen seuraavalle suoralle sivulle ja kun lähenin ½ radan paalua annoin merkin lavalla olevalle hra Klärichille ja hänen tovereilleen ja samalla ohjakset Ampiaiselle, joka heti pörähti ikäänkuin hänen pieni ja äkänen kaimansa lentoon, nostaen lyhyen häntäruotansa, jonka nenään, tapani mukaan, olin sen häntäjouhet solminnut, kuten poro saparonsa, melkein suoraan pystyyn, ja niin sitä kiidettiin polvea kohti, minne saavuttua yritin ajaa niin likeltä sisäreunaa kuin mahdollista. Siitä oli kumminkin tulla ikävät seuraukset, kun rata oli aivan kierä ja karistinrauta, jonka päällä lopulla seisoinkin, ei toiminut vähääkään. Huomasin aivan hevosen edessä noin kyynärän leveisen polven, ja koetin sitä kiertää, vaan en ennättänyt ja seuraus oli, että sulkyn jalaksen matala nenä iski kovettuneeseen kohvaan, jolloin kelkka kumoon ja minä - nelinkontin jäätikölle! Hyväsävyinen Pamppen, kuten Ampiaista sittemmin kutsuttiin (ja jonka nimen se lie saanut sentakia että se syrjästä katsoen oli melkein yhtä leveä niskan kuin ohimon kohdaltakin, eli niinkuin pamppu), seisoi kuin lammas. Rekeni pystyyn nostettua, ajoin hiljalleen toverieni luo. Kerrottuani syyn kuperkeikkaan ja huomattuamme, ettei veitsi tehtäväänsä toimittanutkaan, palasimme Kiuttuun neuvoa saamaan. Reen omistaja selitti että kun hän aamusella oli käynyt radalla ja siellä yhdessä kohdassa oli ollut vettä, oli veitsi jalakseen jäätynyt, mikä vika muutamilla vasaran lyönnillä nyt korjattiin. Ei muuta kuin radalle takaisin. Ja kun olin saanut Pampen luottamaan, ett'ei vesipaikassakaan ollut mitään pelättävää, tunsin vaan, että "eestä tuuli ja takana oli nöyrä sää" ja ett'ei Ampiainen aikonutkaan kanssani kissanhäntää vetää. Seisotettuani juoskijat lavalla olijat ilosilmin luokseni, kello ojennettuna, joka osoitti 1 m. 50.5. Olin vähän pahoillani, kun tulin ajaneeksi koko virstan, sillä hevonen oli lihava kuin "röhkyväinen" ja hyvin vähän ajettu, jonka vuoksi pelkäsin huomista päivää. Iltasella kävin tallissa katsomassa, että Ampiainen tuli illastetuksi määräykseni mukaan ja kun aamulla menin sinne oli Pamppen tyytyväisen näköinen, vaikka maha ei ollut rakon muotoinen. Kilpailujen alotettua ajoi hra Kiuttu ensin Veikollaan ja sitten valjastin minä Ampiaisen ja pistin hännän solmuun. Kohta huudetiin meidät radalle ja kello kalahti ja kohta olimme lähtöpaalun jättäneet. Kaikki meni onnellisesti ja vauhdin annoin vaan vähitellen lisäytyä, kun hevonen ei ollut juoksukunnossa; mutta kun saavuimme ensi kierrolle vesikohtaan, yritti Ampiainen "ampua" vaan ennätin tuon estää, joten pääsimme rikkomatta ja aivan eheänä lähtökohtaan. Raikuva oli se eläköön huuto, jonka rahvasjoukko ajan 5'55,5 ilmoitettua pienelle Ampiaiselle heläytti. Yksi taputti otsaa, toinen kaulaa ja viimeiset lautasia. Suomen rekordi oli tehty ja minäkään en joutunut sanani syöjäksi. Omistajan iloa en tarvinne mainitakaan." (Muistelmia, kirj. J. Kock, Hevoshoitolehti N:o 8 1914, teksti lyhennetty) | |||||||
Onko tiedoissa puutteita tai korjattavaa? Jätä palaute
| suomenhevosori (Rahikkalan) m 151 cm s. 1868 FIN sh 
| Jaakko Tt 118 trt 147 cm s. 1864 FIN 56,6 sh 
| |||
| suomenhevostamma (ostettu Tampereelta) | ||||
| suomenhevostamma (Ampialan, Keuruu) rt s. 1861 FIN sh
| Surma rt 150 cm s. 1856† FIN sh
| |||
| Sukutiedot | |||||
| Sukusiitosaste | 0.000 % | Täysiä sukupolvia | 1 | Kauimmainen sukupolvi | 3 |
| Yhdistelmät | |||||
 |  Lisää tälle kuva... |